Etusivu

30 vuotta elämyksiä.

Tervetuloa Kerimäen Pitäjänteatterin sivustolle.

Kerimäen Pitäjänteatteri on aktiivisesti toimiva harrastajateatteri. Pitäjänteatteri on tuottanut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kesäteatteria kerimäkeläiselle ja paikkakunnalla vierailevalle yleisölle jo kolme vuosikymmentä. Tuotannossamme olemme keskittyneet pääasiassa kotimaisien näytelmäkirjailijoiden teoksiin, koska olemme todenneet niiden kiinnostavan yleisöämme eniten. Joukossa on ollut vanhoja klassikoita, mutta olemme ottaneet ”käsittelyyn” myös uudempaa materiaalia. Sisällöltään valitsemamme näytelmät ovat olleet, ei pelkästään hauskoja, mutta myös vakavahenkisiä ja kantaaottavia. Näytelmiä on suunnattu niin aikuisille kuin lapsille ja lapsenmielisille, unohtamatta musiikkia ja lauluja.

Vireän harrastajateatterimme toiminnassa on mukana parikymmentä aktiivijäsentä ja olemme saaneet mukaan jonkin verran myös lapsi- ja nuorisoharrastajia, eli jatkuvuutta teatteritoiminnalle on näkyvissä. Pitäjänteatterilaiset ovat osallistunut myös paikallisiin yhteistuotantoihin, viimeisimpänä Romu-Heikki Kansanoopperaan 2010 ja osa teatterilaisista on myös mukana lähialueen teattereissa.

Mikäli haluat liittyä haasteellisen mutta kuitenkin hauskan harrastuksen pariin, ota yhteyttä Yhteystietoja-sivun kautta.

Teemme myös pienimuotoisia sketsi- ja musiikkiesityksiä tilauksesta, ota yhteyttä Yhteystietoja-sivun kautta.