Mimmi ja onnellinen loppu

Mimmi KIITTÄÄ omasta ja Pitäjänteatterin puolesta teitä hyvä yleisö ja teitä täällä sivustolla kävijöitä, jotka olette tätä kautta tykänneet ja kannustaneet meitä.

Kaikille ei esitysajankohta sopinut, ettekä päässeet meitä katsomaan, se on tietysti harmi, mutta sellaista elämä välillä on. Meillä oli alkuvaikeuksien, toisinsanoen sääolosuhteiden, jälkeen oikein mukava ja antoisa kesä. Yleisöä oli mukavasti, eli saavutimme siinäkin suhteessa tavoitteemme. Yleisö eli mukana esityksissä antaen meille sen vuorovaikutuksen jonka avulla me annoimme parastamme. Näinhän sen pitää ollakin, silloin emme ole esiintyneet turhaan.


Kiitokset Kerimäki-Seuralle, että saimme käyttää taas museon pihaa, ja kiitokset kun kahvititte meidän yleisön.
Kiitokset Mirjalle ja Sarille,, emme tulisi toimeen ilman teidän apuanne

Iiiiisooot KIITOKSET OHJAAJA MATILLE. Sinulla riitti huumori ja kärsivällisyys jälleen kanssamme, terkkuja kanoille 🙂

Nyt Mimmi ja kumppanit aloittaa kesäloman. Eli hyvää kesää kaikille, hymyillään kun tavataan. 🙂

Mukavaa palautetta

Olipas kivaa kuulla yleisöltä palautetta muutaman vuoden takaakin. Pari ulkopaikkakuntalaista herrasmiestä, tullessaan nyt katsomaan ”Kas niin, Mimmiä”,  kehui vuolaasti Pitäjänteatterin ”Pastori Jussilaisen naiset” -näytelmää 🙂 Kuulema taitavaa porukkaa, hahmot toimi hyvin ja kokonaisuus oli hauska ja viihdyttävä. Ja näytti tämänkesäinenkin näytelmä heille kelpaavan, sen verran hymyssä suin meille peukkia näyttivät.

Niinhän se on, että näyttelijät, ohjaaja ja muu aktiiviporukka tekee näytelmän, mutta loppujen lopuksi yleisö tekee esityksen. Viihtyvälle, nauravalle ja osallistuvalle yleisölle on kiva esiintyä, kerta toisensa jälkeen.

Eli tervetuloa tekemään Kerimäen Pitäjänteatterin kanssa viihdyttäviä esityksiä 🙂

Lisäesitykset

Valitettavasti esityskautemme aloitus sananmukaisesti vesittyi sääolosuhteiden takia. Niinpä me päätimme järjestää kaksi lisäesitystä, esitysten ajankohdat alla:

ma 11.7 klo 19

ti 12.7 klo 19

Tervetuloa kesäteatteriin 🙂

Sääseurantaa

Perjantai 17.6 klo 9.30

Sääennuste on taas iltaa ajatellen aika epävakainen, mutta vielä tässä vaiheessa valmistaudumme normaaliin esitykseen.

 

Torstai 16.6 klo 19.20

Esitys jouduttiin valitettavasti perumaan sateen ja ukkosen takia. Olemme pahoillamme, mutta Suomen säätila on, no, Suomen säätila. Ensi-iltaan hankittu lippu käy mihin tahansa tulevaan Kas niin, Mimmi -esitykseen

 

Torstai 16.6. klo 14.00

Säätilanne tällä hetkellä ulkona näyttää toiveikkaalta, mutta ennuste illaksi on edelleen kovin sateinen. Seuraamme silmä kovana sääkarttoja ja pilvien liikettä taivaalla.

 

Keskiviikkona 15.6 klo 11.00

Tämänhetkinen ennuste to 16.6 ensi-illan säätilasta näyttää aika huonolta. Seuraamme tilannetta ja informoimme mahdollisesta perumisesta/siirtämisestä tällä sivulla ja Facebookissa https://www.facebook.com/kerimaenpitajanteatteri

Saat tietoa myös puhelimitse Maritta Luukkaselta numerosta  050-533 1523

 

Talven selkä taittuu

Lumipeite maassa vajoaa tasaiseen tahtiin, linnut laulavat aamuisin, eli ollaan kovasti menossa kohti kevättä ja kesää. Pitäjänteatterilaisille se tarkoittaa käytännössä sitä, että plarit pyörii käsissä, autoissa, sohvilla ja vaikka missä. Vuodenvaihteen tienoolla päätettiin uudesta produkstiosta, ohjaaja olikin varmistettu jo viime syksyn karonkassa, eli tuotanto polkaistiin käyntiin.

Kesälle 2016 näytelmäksi valittiin Agapetuksen ”Kas niin, Mimmi”. Tiedossa on kommelluksia, väärinkäsityksiä ja lemmen leiskuntaa. Näin talviaikaan kerran viikossa pidettävissä harjoituksissa on huomattu, että naaman pitäminen peruslukemilla on haastava tehtävä, eli tästä voi päätellä, että yleisölle on luvassa myös nauruhermoja kutkuttavaa tavaraa. Nyt treenataan, mietitään lavastuksia ja puvustuksia, yritetään vääntää julistetta ja kaikin puolin rasvataan konetta kuntoon kesää varten.

Tapaamisiin vanhassa tutussa ympäristössä.

Noitatohtori joukkoineen lomille.

Niin se vaan tämäkin kesä ja projekti on saatu päätepisteeseen.
Tammikuussa aloitettiin lukuharjoituksilla ja suunniteltiin asemia, tuloja ja menoja. Kokeiltiin eri ”tyylejä” mietittiin minkälaisia tyyppejä nää olisi.
Toukokuun lopulla siirryttiin Museolle ja aloitettiin alusta suunnittelut tuloista ja menoista, sillä onhan ne mittasuhteet vähän erilaiset kuin koulun luokassa. Kaikesta selvittiin ja näytökset alkoi, nyt alkoi jännitys säästä.

Esitykset meni hienosti alusta loppuun, ja yleisö oli ihanasti mukana joka esityksessä. KIITOS YLEISÖLLE, sillä tehän se teette meille sen esityksen, ilman teitä ei olisi meitäkään.

Kiitos näytelmän kirjoittajalle KARI KITUSELLE, kun annoit tekstin meille ja tehdä siitä ”kantaesitys”.

KIITOS ohjaajallemme MATTI MUHOSELLE kun suostuit työhön.
Työtä sinulla riitti, mutta selvittiin ”maaliin”, ja hauskaa meillä oli kanssasi. Tuntui tosi hyvältä kun sanoit, että olet YLPEÄ meistä.

KIITOS RAKKAAT KERIMÄEN PITÄJÄNTEATTERIN NÄYTTELIJÄT, Kiitos jokaiselle eriksekseen ja kaikille yhteisesti.
ME TEIMME SEN TAAS, HYVÄ MYÖ.

KIITOS ”SÄÄN HALTIJALLE”, 7 esitystä meni ilman veden pelkoakaan, viimeisessä esityksessä antoi muutaman minuutin vettä taivaalta, mutta ei niin paljoa että olisi tarvinnut esitystä katkaista, kunhan vaan muistutti että näinkin voisi olla ja aurinko paistoi taas.

Nyt me aloitamme ”ansaitun” kesäloman, ja loppukaronkkaa vietämme ennen lumien satamista.

KERIMÄEN PITÄJÄNTEATTERI KIITTÄÄ JA KUITTAA, SEKÄ TOIVOTTAA KAIKILLE HYVÄÄ LOPPUKESÄÄ JA SYKSYÄ.
TOIVOTTAVASTI TAVATAAN TAAS ENSIKESÄNÄ.

Omasta ja Pitäjänteatterin puolesta: Mani Luukkanen, alias Selma Kaappinen

Mani

Noitatohtorointia

Tulevan kesän produktio on jo täydessä käynnissä. Tällä kertaa näytelmäksi valittiin Kari Kitusen kirjoittama ”Noitatohtori”. Näytelmän ohjaa vanha ystävämme Matti Muhonen, roolijako on suoritettu ja näyttelijät aloittavat erilaisten persoonien kaivamisen omasta arkiminästään.

Lisää tietoa tulossa alkukeväästä 🙂

Uutta tuotantoa aloitellaan, kohti kesää 2015

Kun on pöly laskeutunut viime kesästä, karonkat pidetty ja talven lumia odotellessa, pitäjänteatterilaiset availevat jo uutta käsikirjoitusta 🙂 Ensimmäinen lukuilta on pidetty, eli näytelmä on valittu, ohjaaja saatu ja roolijakoa mietitty. Tästä se taas lähtee.

Kesäksi 2015 on tarjolla nyt hiukan kevyempää aineistoa verrattuna pariin menneeseen kesään. Silti on odotettavissa konservatiivistä ajattelua horjuttavaa ”tavaraa”, ravistellaan asenteita ja kaivetaan naurunryppyjä silmäkulmiin. Lisää tietoa tulossa vuodenvaihteen jälkeen 🙂

Ka, Karonkka :-)

Pistetään kesä nyt kokonaan pakettiin ja vietetään jo perinteeksi muodostunut Karonkka. Mukavaa yhdessäoloa teatteriporukalla, syötävää ja juotavaa, saunomista ja menneen kauden muisteloita 🙂

Sää näyttää myös suosivan, eli luonnon helmaan matkamme käy. Hyvää syksyä kaikille.